LA 30.8.2014 - SU 31.8.2014 HSK > Tallinnan matala > HSK | 60 MPK

Syyskuun alussa presidentti Barack Obaman oli määrä saapua Viroon. Matkan tarkoitus oli vakuuttaa kumppanivaltiot Baltiassa Yhdysvaltain sitoutumisesta alueen puolustukseen. ”Estonia will never stand alone”, julisti Obama lehdistötilaisuudessa.

Samaan aikaan, Suomenlahden tällä puolen, s/y Meriharakkaa valmisteltiin purjehdukseen. Viro ei olisi yksin, eikä Meriharakka. Mutta miehistö koostuisi yksinäisestä purjehdusharrastajasta.

Lukija saattaa kysyä, miten Obama liittyy purjehtimiseen. Aika vähän. Purjehdusta edeltävällä viikolla Suomenlahden Merivastiosto ilmoitti Twitterissä Viron palauttaneen veneilijöiden rajatarkastukset käyttöön 31.8. alkaen, juuri Obaman valtiovierailun johdosta. Purjehduksen reittisuunnitelman mukaisesti Meriharakka tulisi kiertämään Tallinnan matalan ennen paluuta kotivesille. Twitterissä tarkastin Merivartiostolta, vaikuttaako rajavalvonnan kiristyminen rantautumatta suoritettavaan purjehdukseen Viron aluevesillä. Ei vaikuta, tiesi viranomainen vastata alta aikayksikön, kunhan matkustusasiakirjat ovat mukana.

Yhtä kaikki, elokuun viimeisen viikonlopun tavoitteena oli koeponnistaa yksinpurjehdusmenetelmiä ja autopilottia avomerellä. Matkasuunnitelma oli ajaa HSK:lta Kasuunin kautta Tallinnan matalan majakalle. Paluumatka Nato-maasta suuntautuisi joko suoraan Helsinkiin, tai mahdollisesti Porvoon Kalbådagrund tai Porkkalan Kallbåda kiertäen.

Lähtö tapahtui isoäidin 87-vuotismerkkipäivän jälkeen noin kello 17.00. Purjeet nousivat heti HSK:n satama-altaan edustalla. Alkumatka eteni hyvin kevyessä tuulessa verkkaisesti. Melkin ja Pihlajasaaren jäätyä taakse tuuli aavistuksen voimistui. Tälle kaudelle hankittu WB-Sailsin rullattava G2 veti hyvin.

Katajaluodon tasalla purjehdus oli jo vallan mukavaa. Jättäydyttyäni Katajaluodolla ulos johtavan väylän itäpuolelle, joutui kurssin laskemista länteen kohti Kasuunia tovin odottamaan. Tallinnaan ja Pietariin suuntautuva risteilijäliikenne oli vilkasta.

Matkapurjehduksen kohokohtia ovat ateriat. Tällä purjehduksella uuniin päätyi, Helsingin ulosmenoväylien jäätyä taakse, hautumaan hapankaalia, pekonia ja lammasmakkaraa.

Helsingin majakka, kutsumanimeltään Kasuuni, ohitettiin kahdeksan aikaan illalla. Suomenlahden liikennejakoaluetta kohti kevyessä myötätuulessa pudotellessa oli otollinen hetki illallisen kattamiseksi kannelle 1.

Tuuli pysyi koko illan kevyenä. Kasuunilta Tallinnan matalalle suunta oli liki plattista. Spinnu olisi tuonut kivan lisän vauhtiin, mutta tällä purjehduksella johtoajatus oli pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisena. Nyt jälkeenpäin, luettuani muun muassa Andrew Evansin kirjaa Singlehanded sailing: Thoughts, Tips, Techniques and Tactics, olen tullut siihen tulokseen, ettei spinaakkerin käyttö soolona lisää monimutkaisuutta lainkaan. Askelmerkit manöövereissä tulee vain olla tarkemmin mietittynä.

Tallinnan matalan kiersin vastapäivään noin kello 23.00 lauantai-itana. Tuuli oli virinnyt pitkin iltaa ja kryssikireyksillä vauhti oli jo mukava. Kuvassa alla ei ole hiilikellari, vaan virolainen majakka paaran puolella.

Paluumatkalle lähtiessä arvioin kryssikireyksien riittävän juuri ja juuri Ulkomatalalle nousemiseen. Se tuntui alkumatkan verkkaisuuden vuoksi houkuttelevalta, joten koukkaus Porkkalan tai Porvoon kautta sai jäädä.

Kryssin alkaessa pääsi autopilotti näyttämään kyntensä. Paluumatkalla tuuli nousi jonnekin kahdeksan ja kymmenen metrin välille.

Ohjauspyörään kytketty autopilotin työyksikkö ei ole oikein lunastanut luottamusta toistaiseksi. Paluumatkalla pilotti sai ajaa koko matkan, enkä ottanut peräsintä kertaakaan haltuun ennen purjeiden laskua. Painetta oli täydellä isolla ja genoalla ajaessa turhankin paljon. Muutaman kerran autopilotti varoitti ongelmasta kurssin pitämisen kanssa, mutta autopilotin työyksikön ja ohjauspyörän välinen kitkaruuvi saattoi olla liian löysällä. Suoraan peräsimen kvadranttiin kytketty työyksikkö olisi kyllä ainakin käytettävyydeltään mukavampi.

Koko paluumatkan istuin sprayhoodin suojassa, jossa autopiltoin ohjausyksikkö oli mukavasti käden ulottuvilla. Raymarinen plotteri oli peilattuna langattoman lähiverkon yli iPadiin. Radiossa soi Koe-eläinpuisto.

Vähän neljän jälkeen sunnuntaiaamuna laskin purjeet kotisataman edustalla Lauttasaaressa noin 11 tunnin purjehduksen jälkeen.

Draaman kaari huipentui purjeiden laskun jälkeen välikohtaukseen, jossa yksi fendareista otti jalat alleen ja lähti uimasille. Mielessäni laskin tummansinisen lepuuttimen arvon jo tappioksi. Määrätietoinen etsintäkuvion ajo aamuyön hämärässä tuotti kuitenkin tulosta ja fiilari päätyi roikkumaan kaiteeseen.

Seuraavaksi yksinpurjehduksen osalta on suunnitelmissa pidempi 2 – 3 vuorokauden mittainen reissu jonnekin Pohjois-Itämerelle, jossa tilaa nukkumiselle on riittävästi.