Purjehduskauden 2016 Ruotsiin suuntautuva kesälomapurjehdus oli suunniteltu aloitettavaksi juhannuksen vietolla Kastelholmassa. Niinpä s/y Aiolos, Elan 40, piti saada juhannukseksi Helsingistä Ahvenanmaalle.

Siirtopurjehduksen suunnitelma oli suoraviivainen: Yksinpurjehdus HSK:lta Kastelholmaan välissä voimia keräillen Utössä. Juhannusaattona muut perheenjäsenet saapuisivat Maarianhaminaan Finnairin potkuriturbiinilla, josta edelleen taksilla Kastelholmaan.

Juhannusta edeltävänä tiistaina stuuvasin aamun kuluessa viimeisetkin tavarat veneen uumeniin ja sain rastittua loputkin tehtävät kännykän työlistalta valmiiksi. Ennen kymmentä aamupäivällä irrotin köydet HSK:lta ja peruuttelin pois laiturista ja suuntasin ST1:lle täyttämään polttoainetankin.

Ulkomatalalta ulos

Yksin purjehtiessa ei vettä voi olla ympärillä koskaan liikaa, niinpä ensimmäinen legi Utöhön suuntautui avomerelle. Tuuli oli oleatonta, mutta aurin
ko helotti kesälomapurjehdukselle sopivalla tavalla. Dieselin voimalla edettiin Gråskärsbådanin ohi Ulkomatalalle, josta keula kääntyi Kallbådanin eteläpuolelle merkittyä reittipistettä kohti.

Kaksi ja puoli tuntia Volvon murinaa kuunneltuani tuuli alkoi viriämään jostain lounaan suunnalta. Meteorologien laatiman ennusteen mukaan tuulen saattoi odot
taa voimistuvan ja kääntyvän etelän suuntaan. Ennusteen valossa pientä varovaisuutta noudattaen iso ylös ykkösreivillä ja koko genoa auki. Volvo lepäämään ja styyran halssilla kryssikireyksillä kohti etelälounasta maltillista viiden solmun vauhtia. Kolmen aikaan iltapäivällä saavutin liikennejakoalueen Porkkalan ja Naissaaren välissä ja jouduin väistämään laivoja yhdellä 40 minuutin tikillä kotimaata kohti.

Iltaa kohti tuuli voimistui ja vene eteni kryssikulmilla Viron puolelle mukavasti 6 – 7 solmun vauhdilla. Jossain vaiheessa taisin reivin purkaa, tuuli kun ei kuitenkaan ennusteen mukaista voimaa saanut kerättyä. Seitsemän aikaan illalla kymmenisen mailia Paldiskista pohjoiseen tuuli heikkeni ja kääntyi nenille. Venda kohti Hankoa ja pian genoa sisään ja moottori käyntiin. Tunnin ajan ajoin koneella iso ylhäällä kohti Grimsörarin eteläpuolella sijaitsevaa reittipistettä, josta suunnitelman mukaisesti käännyttäisi Utön länsipuolelta ohittavalle sisäänajoväylälle.

Kerran vielä tuuli friskasi sen verran, että puolisen tuntia ajoin taas paaran halssilla Hankoniemeä kohti. Kello 21, yhdeksän mailia Jussarön majakasta etelään, otin purjeet alas ja aloitin tunnelmaa latistavan moottorimarssin kohti Grimsöraria.

Yö sumussa

Yön laskeutuessa vastaan puskeva aallokko kasvoi epämiellyttävän teräväksi. Vene metelöi aalloilta putoillessa ja vauhti tyssäsi tuon tuosta. Tuuli oli kuitenkin aivan vastainen ja edelleen varsin heikko. Väsymyksestä ja yleisestä saamattomuudesta johtuen eivät purjeet nousseet.

Yhden aikaan yöllä olin Hangon tasalla ja seurasin Hangosta ulos ajavia AIS-maaleja. Hetken ihmettelin, kun lähellä olevien alusten kulkuvaloista ei näy vilahdustakaan. Tarkempi tähystys ympärille silmäily paljasti sankan sumun salakavalasti ympäröineen Aioloksen. Sumu jatkuikin lähes Utöseen saakka.

Onneksi tuuli alkoi shiftaamaan lännestä lounaaseen ja voimistumaan. Ensin saamaton yksinpurjehtija avasi genoan tasoittamaan koneajoa ja vähän myöhemmin tuulen edelleen voimistuessa nousi myös isopurje korvaamaan moottorin. Isopurjetta yön pimeydessä mastolla nostaessa onnistuin pudottamaan pelastusliiveihin kiinnitetyn PLB:n, eli henkilökohtaisen hätälähettimen, mereen. Onneksi laite ei aktivoidu itsestään vedessä, joten valtion ei tarvinnut turhan takia polttaa kerosiinia Super Puman turbiineissa.

Yöllä purjehdus eteni hyvin – joskin epämukavasti – suoraan reittipistettä kohti sumun keskellä. Avomerellä Hangon ja Utön välissä ei juuri liikennettä ole, joten autopilotti sai ottaa päävastuun veneilystä. Lähinnä Maarianhaminassa poikkeavien ruotsinlaivojen reittiä mietin niiden ajaessa vastaan aamuyöllä.

Yön vietin pääosin salongissa styyran sohvalla ja karttapöydän ääressä nuokkumassa. Webasto piti salongin mukavan lämpimänä. Tutkan asetin skannaamaan ympäristöä muutaman minuutin välein ja silloin tällöin kävin ulkona ratin ääressä tarkastamassa AIS-maalit ja tutkan kaiut. Ei siellä ketään ollut.

Aamuyö on veneessä aina hankala. Veneen rysähdellessä alas aalloilta ja väsymyksen painaessa rakkautta purjehtimiseen koetellaan. Onneksi mielialan kohottamiseksi baarista voi nauttia annoksen mallasviskiä ja lukea muutaman sivun kirjaa, kunnes on taas aika huolehtia trimmistä ja tähystyksestä kannella. Vene kyllä huolehtii itse purjehtimisesta.

Utö

Kahdeksan aikaan keskiviikkoaamuna saavutin Grimsörarin reittipisteen ja kurssi kääntyi kohti määränpäätä. Kun Utöhön oli matkaa enää viitisen mailia, sumu viimein hälveni ja aurinko pääsi paistamaan pilvettömältä taivaalta. Reilun vuorokauden aikana kerätty väsymys hävisi valon ja lämmön myötä kertalaakista. Purjeet laskin kolmisen mailia ennen Utötä ja aloitin rantautumisvalmistelut. Utön kyläsatamassa laskin ankkurin perästä ja kiinnitin keulan historialliseen laituriin kellon tikittäessä kymmentä aamulla. Ensimmäiseltä legiltä lokiin karttui 141 mailia 23 tunnissa ja 40 minuutissa.

Purjehduskauden ollessa vasta aluillaan Utössä oli varsin hiljaista. Rantautumisen ja kannen yläpuolisten pakollisten kotitaloustöiden jälkeen tärkeimpinä tehtävinä olivat lämmin suihku ja kunnon päiväunet. Kaupan avatessa ovensa iltapäivällä poimin sieltä mukaan lisukkeita päivällispöytään ja toimitin lyhyen kävelyn kylän halki. Aterioinnin ja Netflix-illanvieton jälkeen oli aika painua taas pehkuihin.

Kastelholmaan

Torstaiaamuna kännykkä herätti heti seitsemän jälkeen. Lyhyen heräämiskapinan päätteeksi vaihdoin peiton alkukesän koleuteen sopivaan purjehdusasuun, ja päästin Aioloksen vapaaksi Utön laiturista. Matka kohti Kastelholmaa alkoi varttia vailla 8. Ensin Volvolla ulos satamalahdesta ja sitten kokka kohti pohjoista. Aamun tuulenvireen ollessa vielä hentoinen, eteneminen perustui konevoiman ja autopilotin hyödyntämiseen aamiaisen valmistamisen ja nauttimisen ajan.

Purjehtijan kuvun täytyttyä kahvista ja voileivistä, oli sivutuuli virinnyt paaran puolelta riittävästi purjeiden nostoa varten. Siitä alkoi huippuluokan purjehduspäivä hiljaisessa saaristossa. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja tuulen suunta oli miltei Lumparnille saakka mukavaa reachia. Autopilotti sai pitkälti lepopäivän.

Sottungaa lähestyttäessä loki kellotti kahdeksaa solmua ja Suomi-rockin klassikot raikasivat avotilassa. Koska yksin ei tarvitse hävetä mitään, lauloin tietysti mukana ja tanssin ratin takana. Edeltävän legin yöhön verrattuna purjehdus tuntui taas kertaluokkaa mukavammalta. Vähän myöhemmin kapea väylä kääntyi Överön ja Skarpskärin välissä mailiksi pätkäksi vastaiseen ja samalla rahtilaiva saavutti takaa. Koneella tehtiin tilaa väylän reunassa pysymällä, mutta pian taas kurssi länteen ja reachaamaan.

Lemlandin kierto pohjoispuolelta vei apparenttituulen, ja asustekerroksia sai kuoria urakalla. Saarten suojassa oli tilaisuus levähtää vauhdin pudotessa välillä alle kahteen solmuun, mutta mitäpä kesälomalla kiirehtimään. Lumparnin pohjoisreuna ylittyi sivuvastaisessa taas vikkelästi samaan suuntaan purjehtivien veneiden kanssa kilpaillen. Tosin ne muut veneet eivät luultavasti tienneet tästä verisestä kilpailusta. Purjeet otin alas Lumparnin puolella ja ajelin koneella Kastelholman ränniin.

Kastelholmassa ei vielä juhannuksen alla ollut ruuhkaa. Suojaisassa satamassa pakittelu hieman liian kapeaan paalujen väliin onnistui hyvin. 57 meripeninkulman purjehduksen jälkeen vene oli kiinni rannassa kello 17. Mainion purjehduspäivän kruunasi satamakonttorin terassilla nautittu Stallhagen, jota siemaillessa sai seurata juhannuskoivujen naulailua laituireille.

Kaikkiaan siirtopurjehduksesta kertyi lokiin 198 mailia ja vesillä vietin reilun kahden vuorokauden reissusta karvan vaille 33 tuntia.