Falken lähti maaliskuun ensimmäisinä päivinä Ruotsin Åhusista kohti uutta kotisatamaansa Helsinkiä. Kotimatkan ensimmäinen osuus oli soolopurjehdus Kalmarin ja Byxelkrokin kautta Nynäshamniin, jonne vene jäi odottamaan, että Hangon jäätilanne helpottaisi.

Pääsiäisen alla web-kameran perusteella näytti jo siltä, että Hangon Itäsatamaan pääsisi itäkautta. Laiturissakin näytti jäiden puolesta olevan juuri ja juuri tilaa yhdelle veneelle. Lähdimme siis kiirastorstaina Markon kanssa Silja Serenadella kohti Tukholmaa.

Edellisellä viikolla olin kysellyt Nynäshamnin vierassatamasta, voisinko maksaa kulutetun sähkön tilisiirrolla, koska saapuisimme satamaan pitkänäperjantaina. Se ei ollut ongelma, sillä satamakonttorissa olisi henkilökuntaa paikalla myös pyhien aikana. Erujiusta ja erityisen mukavaa oli, että kaikissa muissakin maaliskuun siirtopurjehduksen satamissa sai henkilökohtaista palvelua.

Nynäshamn – Hanko

Kolmen viikon Nynäshamn-vierailun päätteeksi Falken irtautui satamasta neljän aikaan iltapäivällä. Lähdimme ulos salmesta pohjoisen kautta, minkä jälkeen otimme suunnan kohti Nåttarön eteläkärkeä. Reittisuunnitelman päämääränä oli Hanko.

Tuuli oli kevyt ja etelästä. Nåttarön eteläkärjen kohdalla nostimme purjeet ja otimme suunnan kohti Hankoa, toki muutamat matalikot kiertäen. Ulkomaanmatkan rasitukset painoivat, joten vahtivuorojen kierto aloitettiin hyvissä ajoin jo illalla.

Purjehduksen riemu ei kuitenkaan jatkunut pitkään, sillä tuuli heikkeni liiaksi. Hämärän laskeutuessa laskimme purjeet ja jatkoimme moottorilla kohti määränpäätä. Yön ja lauantaipäivän aikana kahden hengen miehistömme vuorotteli vahdissa ilman erityisiä lokikirjamerkintöjä.

Lauantain kääntyessä kohti nautillista ja sittemmin astronomista yötä Falken lähestyi Hankoa. Vähän ennen Bengtskäriä sakea sumu ympäröi aluksen. Tutka ei toiminut, luultavasti huonon ethernet-kaapeliyhteyden vuoksi.

Ajoimme Morgonlandetin väylää kohti Tulliniemeä autopilotilla täysin sokkona: näkyvyys oli hädin tuskin keulaan. AIS-kohteiden hiljaisuus ja vuodenaika loivat hieman turvaa – oli epätodennäköistä, että törmäisimme toiseen alukseen. Silti väsyneen mielen valtasivat huolet: entä jos jossain luotojen välissä olisikin kiintojäätä, tai jos naapuri häiritsisi GNSS-signaalia?

Reippain mielin navigoimme kuitenkin Tulliniemeen, jota lähestyessä tarkistimme parhaamme mukaan merimerkkien sijainnit taskulampun valossa. Tulliniemen jälkeen suunnistimme Gustaf Adolfin kapeikkoon, jossa vihreä lateraalimerkki erottui sumusta taskulampun valokeilassa vasta aivan aluksen vierellä.

Itäsatamaa idästä lähestyessä siirryin käsiohjaukseen. En nähnyt juuri mitään, varsinkaan pappateltan alta. Huomaamattani käänsin venettä yli 180 astetta styyrpuuriin, luultavasti keskittyessäni johonkin sillä hetkellä muka tärkeämpään asiaan. Onneksi ympärillä oli vielä riittävästi vettä.

Itäsataman altaan saavutettuamme huomasimme kaksi asiaa: satamassa oli vähemmän jäätä kuin pari päivää aiemmin, mutta laiturissa odotti useampi vene, kevään merkki sekin. Haasteena oli löytää Falkenille jäistä vapaata tilaa. Yritimme hetken siirtää jäälauttoja keulapotkurilla, mutta siitä ei juuri ollut apua. Pian Marko hyppäsi keulasta laiturille tiivistämään venepakkaa, ja saimme Falkenin kylkikiinnitykseen.

Kun vene oli viimein kiinni laiturissa, kello lähenteli jo kymmentä illalla. Riensimme ennakkotietojen perusteella avoimeen satamaravintolaan, joka oli kuitenkin jo ennättänyt sulkea ovensa. Palasimme Falkenille, valmistimme uunipastaa ja katsoimme televisiosta veneilyaiheisia videoita.

Falken oli saavuttanut uuden lippuvaltionsa.

Hanko – Ormholmen – Helsinki

Falken odotteli Hangon Itäsataman laiturissa noutajaansa perjantaihin saakka. Saavuin 5. huhtikuuta junalla Hankoon jatkamaan matkaa. Tarkoitus oli purjehtia illalla parin tunnin matka Tammisaaren saaristossa sijaitsevaan HSK:n Hasselholmeniin, mutta sää ei suosinut. Eteläisen Suomen yli pyyhkäisi lumimyräkkä, joka peitti maan paksuun lumikerrokseen. Olin asettanut kello 18 takarajaksi lähdölle, jotta en joutuisi navigoimaan aivan pimeässä Hasselholmenin lahden jäiden seassa. Päätöksenteon hetkellä tuuli puhalsi kuitenkin vielä idästä 15 m/s, puuskissa 18 m/s, joten päätin jäädä Hankoon odottamaan seuraavaa päivää.

Lauantaiaamu valkeni heikkotuulisena. Lapioituani pahimmat lumet kannelta irtauduin laiturista ja suuntasin Russarön itäpuoleista väylää ulos, kohti HSK:n saarta Ormholmenia Porkkalanniemen saaristossa. Sentinel-satelliittikuvien perusteella Olympiaväylä oli vapaa jäästä. Koska Hasselholmen jäi nyt väliin, yksinpurjehtijana oli helpompaa suunnata avoimemmille vesille.

Alkumatkan taitoin moottorilla, mutta puolenpäivän jälkeen pohjoistuuli virisi, ja sain nauttia jokusen tunnin purjehduksesta. Porkkalassa ajoin sisään Rönnskärin itäpuolelta ja jatkoin nelisen mailia väylää pitkin Ormholmeniin. Vuoden ensimmäisenä vierailijana toin mukanani vieraskirjan, saunakirjan ja uuden lipun.

Perjantain tuiskun jäljiltä saari oli lumen peitossa. Rantautumiskaljan jälkeen (lue lisää veneilyn kaljatyypeistä) samosin saunalle lumen peittämää polkua pitkin. Ilman lämpötilan ollessa hädin tuskin plussan puolella sytytin ensin eteläsaunan kiukaaseen tulen ja heti perään pukuhuoneen kiertoilmatakan. Pieniksi pilkotut koivuklapit paloivat ahkerasti, jotta löylyhuone lämpeni saunomiseen sopivaksi. Hyvät olivat löylyt.

Ormholmen – HSK

Sunnuntaiaamuna 7.4. keitin aamukahvit ja söin jotain pientä. Yön aikana jäälautat olivat pakkautuneet Falkenin ympärille. Tuulta ei ollut juuri lainkaan. Käynnistin moottorin ja sammutin sen seuraavan kerran vasta kotisatamassa, HSK:lla, noin 17 meripeninkulman päässä.

Kotisatamassa Jouni odotti kameran kanssa. Rantautuessani jäälauttojen sekaan hän otti köydet vastaan, kiitokseksi tarjosin kivennäisvettä.

Falken oli saavuttanut uuden kotisatamansa.