Purjehtijat taitavat oluenjuonnin. Toki monen muun tavallisen tallaajan mielestä sangen erityislaatuisen taidon lisäksi.

Purjeveneen tunnusomainen ääni on sihahdus, jonka tarkkaavainen laiturilla maleksiva kuulija saattaa tyynessä illassa havaita liki jokaisen veneen kiinnityttyä satamaan tai ankkuroiduttua redille.

Onko se ehkä linnun ääni? Vai liittyykö se jollain tapaa purjeveneen perin monimutkaiseen tekniikkaan? Vai onko se ehkä försti, joka huokaa helpotuksesta?

Ei suinkaan, äänelle löytyy täysin luonnollinen selitys. Silloin aukeaa rantautumiskalja.

Suomalaista purjehdusperinnettä pieteetillä kerättäessä on kuitenkin havaittu, että rantautumiskalja antaa vain kalpean aavistuksen suomalaisen purjehtijan ja kaljan moniulotteisesta suhteesta.

Seuraavassa teemme lähempää tuttavuutta purjeveneilyn perustamattoman perinnesäätiön teettämän tutkimuksen tuloksiin:

Purjeidennostokalja on hyvin tyypillinen purjeveneessä tavattava kaljalaji. Eikä ihme, sillä siirtyminen konevoimasta tuulivoimaan on jokaisella purjehduksella uskonnollista kokemusta hipova tilanne, jota on syytä kunnioittaa yhdellä oluella.

Venda- ja jiippikalja. Nämä kaljat ovat hyvin läheistä sukua toisilleen, vaikka manööverit itsessään poikkeavat toisistaan varsinaisen köysityöskentelyn kannalta merkittävästi. Venda ja jiippi katkaisevat mukavasti etenkin kansimiehistön kannalta purjehduksen monotonisuuden, ja ovat siksi kaljan arvoisia hetkiä. Kapealla väylällä venda- ja jiippikaljan esiintyvyyttä on suositeltavaa rajoitettavan.

Merkinkiertokalja. Esiintyy etenkin kilpapurjehduksessa, lukuunottamatta toivottavasti lyhytratakilpailuja. Kotimaisessa matkapurjehduksessa kaljamerkeistä tunnetuimpia lienee Gustaf Dalén, mutta jokainen lateraali, kardinaali, loisto ja majakka täyttävät tarvittaessa merkinkiertokaljan kriteerit.

Purjeidenlaskukalja (katso myös ”purjeidennostokalja”). Lähinnä ammattilaispiireissä sovellettu kalja, jonka nauttimiseen ei löydy purjehduksellista syytä.

Auringonlaskukalja. Kansainvälisesti ja moraalisestikin hyväksytty kalja, joka tunnetaan myös sun downer -juomana. Suomen lipun alla purjehdittaessa aina kalja, muuten myös ns. cocktail tai rypäleistä käytetty helmeilevä juoma.

Kovankelinkalja. Kalja, jonka peruste löytyy psykologiasta. Empiiriset havainnot yöllisellä lippakioskilla osoittavat, ettei parin kaljan jälkeen ihminen pelkää mitään. Sovelletaan purjehdukseen olosuhteissa, joissa miehistön kantti on esimerkiksi sääolosuhteiden johdosta koetuksella ja tarvitaan poikkeuksellista rohkeutta.

Reivauskalja. Nautitaan isopurjeen reivaamisen tai reivin purkamisen jälkeen. Soveltaminen rullapurjeisiin on yleisesti purjehdusyhteisön ja etenkin viranomaisten paheksumaa.

Pläkäkalja. Ei tarvitse tarkempaa selitystä. Koneella ajettaessa purjeveneessä on sisäsyntyinen voimakas nautintovaje.

Manööverikalja (katso myös ”venda- ja jiippikalja”). Kalja, joka nautitaan minkä tahansa manööverin päätteeksi, poislukien venda ja jiippi.

Venevauhtikalja. Nautitaan tyypillisesti miehistön siirryttyä uudelle tasolle paremman venevauhdin tavoittelussa. Esiintyy tyypillisesti surffien yhteydessä, mutta mikään ei estä tarkkailemasta venevauhtimittaria silmä kovana ja todeta ykskantaan kelvollisen venevauhdin oikeuttavan yhteen kierrokseen koko miehistölle.

Sääpäiväkalja. Esiintyy tyypillisesti monikossa ajankohtana, jolloin purjevene ei ole voinut poistua satamasta kehnon sään vuoksi. ”Hyvä päivä ottaa pari kaljaa, kun ei ole merelle asiaa” (lainaus kvalitatiivisen purjehdusperinnetutkimuksen vastauksista).

Kaljojen esiintymistiheys yllätti purjeveneilyn perustamattoman perinnesäätiön tutkimustoimikunnan housut kintuissa ja pilsneri kädessä. Samaan hengenvetoon arvostaessaan korkealle perinteistä purjeveneilyn kaljaperinnettä, toimikunta ei voi välttyä suosittamasta kaljan saannin rajoittamista aluksissa vain absoluuttisen välttämättömiin kaljoihin.